perjantai 15. heinäkuuta 2011

Eläminen luetteloidun omaisuuden kanssa

Olen elänyt nyt muutamia viikkoja olohuoneen luetteloidun omaisuuden kanssa. Kokemukset ovat huikaisevat. En ole tehnyt yhtä ainota väärää liikkua tarvitsessani laatikoissa olevia tavaroita - ja olen tarvinnut niitä paljon! Kävelen vain oikean laatikon luo ja otan tavaran ja jatkan. Ennen kaikkea olen tarvinnut 3,5/3,5- ja 3,5/RCA-johtoja. Olen kuunnellut kännykällä paljon Yle-Areenan ohjelmistoa, useita Radioateljeen kuunnelmia, Pirin Saagojen kutsu-radiokirjaa, historiaohjelmia ja uutisia. Minulla on ollut tunne, että olen hallinnut elämääni. Se on ollut hyvä tunne. Olen myös käyttänyt AAA-akkupattereita kannettavan kaiuttimen kanssa. Lisäksi olen tehnyt pienen kasan palautettavasta omaisuudesta. Olen pyytänyt työpaikalta useita USB-tikkuja. Nyt kun olen kasannut kaikki USB-tikut (tikut tyhjiä, olen siirtänyt niillä olleen materiaalin oikeisiin paikkoihin tai formatoinut tikut) samaan pieneen laatikkoon, olen huomannut, että tikkuja on niin paljon, että voin hyvin palauttaa työpaikan tikut takaisin. Yksi mielenkiintoinen anekdootti: Olen lainannut yhden tikun ja tiedustellut tikkua takaisin sivumennen. Tuttavani muistelee palauttaneensa tikun. Uskoisin, että hän ei ole kuitenkaan palauttanut sitä, koska tikun kyllä pitäisi olla tuossa pienessä laatikossa, jos olisin sen saanut. Toisaalta, omaisuuden luetteloiminen on vasta alkutekijöissään ja lukuisat laatikot ja korit odottavat vielä penkomista, joten voin hyvin olla väärässäkin.

Yksi tärkeä asia on ollut juuri tuo luetteloiminen. Juuri se, että on kirjoittanut ylös tarkasti missä jokin tietty tavara on, on terävöittänyt omaisuuden kanssa elämisen korkeammalle asteelle. Se on ikään kuin muistiinpanojen tekemistä luennolla: se pakottaa sinut olemaan läsnä ja ajattelemaan asian läpi. Pelkkä kirjoittaminen usein riittää. Harvoin tarvitsee edes katsoa listasta, missä jokin tavara on vaikka itse asiassa sellainenkin tarve juuri nyt on: Tarvitsisin älykännykkään kuuluvaa mini-USB-johtoa. Jätin yhden sellaisen alakerran kaappiin, mutta huomasin, että se ei sovikaan kännykkään. En nyt enää tiedä, onko liitin siinä edes mini-USB vai onko kyseisiä liittimiä eri tyyppisiä. Tuo liitin kävi ulkoiseen kovalevyyn (johon muuten sain tehtyä tiedostojen varmuuskopioinnin nyt kun sen kaikki osat löytyivät). Olen ajatellut nyt, että katsoisin Aarnen huoneen johtoboxin sisällöstä, oliko siellä mini-USB-liittimiä. Silloin kännykkään kuuluva siirtojohto olisi varmaan jokin niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti