Isän tavarat minulle

 Moottoritie loppuu. Tulee Haaransillan liikenneympyrään. Käännyn kohti Tyrnävää. Tuntuu heti että ole maalla. Pysähdyn bussipysäkkeelle ja menen katsomaan kuormaan. Pressu lerpottaa ja läpättää tuulessa mutta on tukevasti muilta reunoiltaan tavaroiden alla. Sivuille on pantu irtotavaraa, joka ei ole millään tavalla kiinnitetty. Ovat tuolla tulla tuulen suojassa. Työnnän niitä muiden tavaroitten alle. 

Minulla on 2,4 m pitkä kärry metrin korkeudelta täynnä tavaraa. Tuossa on monta kuutiota. Tavaraa, jota minulla ei ole vuosiin ollut ja jota en millään tavalla ole kaivannut. Tavaroita vanhempieni talosta, varastosta ja autotallista. Osa omia tavaroitani mummolan autotallin vintiltä, johon olin laittanut ne 25 vuotta sitten, talteen, että jos joskus tarvitsee. Nyt ne ovat tuossa kärryssä.

On siinä tavaraa, jota itsekin jo mietin. Niin kuin tuo peltiovesta tehty ahkio. Painava on. Mutta vakaa ja tilava, hyvin luistaa. Sillä voisi ehkä kuljettaa puita rantteelta mökille. En jaksa nyt miettiä. Otan kyytiin. Entäs nämä, homeiset satulareput. Toinen näistä on Raiskiosta, talosta, joka oli jäänyt 70-luvulla tyhjilleen Kuhmon Iivantiirassa. Jo silloin reppu oli homeessa. Mutta tämä on tehty nailonista. Jos homeen pesisi pois, pystyisi reppua käyttämään, marjareissuilla. Repun satulan eli metallisen selkään tulevan kehikon ja nahkojen muotoilu oli erinomainen. Tämä reppu muistututti sissireppua. Onkohan armeiljalla enää niitä? Vaikka tätä ei voisikaan käyttää, olisi tässä tuo tieto. Tieto siitä, miten tämä on tehty. Laitan kyytiin. 

Olen huono panemaan tavaraa pois. Niin se on. Ne harvat tavarat, joita olen pannut pois - katunut olen. Niin kuin ne lentokonemaalit. Meille oli kulkeutunut koottavien pienoismallien maalaukseen tarvittavia pieniä maalipurkkeja. Niitä oli varmasti parisenkymmentä. Täysin priimaa tavaraa, pikkupurkeissa. ei mitenkään kuivuneita. Panin ne roskiin. Harmittelen sitä edelleen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen. 

Se on jokin luonteessani. Olen säästäväinen. Säilytän vanhaa tavaraa, mutta en osta uutta. Kun lajittelen ja merkitsen ylös vaatteitani tulen aina siihen samaan tulokseen: vaatetta on loppuelämäksi. Tuosaskin nyt isän vanha nahkatakki. Hirmuisen huonossa kunnossa, likainen ja haiseva. Ajattelin, että voisin käyttää sitä puuhommissa mökillä (ja käytinkin, siitä tuli lempitakkini puuhommiiin. Suojaa roskilta ja viimalta, vähitellen koppura käytössä pehmeni. Nahka on hieno materiaali!).

Niin se on. Kun palvon tätä vanhaa tavaraa, en osta uutta. Koen velvollisuudekseni säilyttää ja lajitella. Mummoni oli vielä pahempi. Kainuussa maitopurkit olivat semmoisia pehmeitä, joista kulma piti repäistä auki. Mummo säilöi ne kulmatkin, kääri niiden ympärille kammasta ottamiaan pitkiä hiuksia. Ja kaikki viilipurkit pesi ja säilöi. Ja alumiinikannet, vuosia ennen kuin metallinkeräys alkoi.

Ajan mökille. Vien metsään pakkauslavoja. Minulla toki on niitä, olenhan säilönyt. Teen hyvät alustat ja kannan banaalilaatikot (täynnä epämääräistä tavaraa) sinne. Siinä on työkaluja, vanhoja posliiniastioita, paikatut sarkahousut, vanhat poron, metsäpeuran ja hirven sarvet. Peittelen pressuilla. Sattuneesta syystä minulla niitäkin on (ja kuin ihmeen kaupalla tyttäreni kysyy, olisiko minulla poron sarvia. Hän haluaisi tehdä niihin macramen. Käymme metsässä ja siellä, yhdessä pahvilaatikossa, pressun alla). 

Sisko kysyi, olenko jo luovuttanut. Saanko tavaroitani ikinä niin järestykseen, että ne olisi luetteloitu, ja  turha pantu pois? En ole luovuttanut. Minulla on selkeä suunnitelma. Aion tehdä ison työkaluvajan, laitan nämä kaikki kuokat ja talikot ja vanhat lapiot seinälle. Kyllä näitä tarvitsee. Käyn laatikot vähitellen lävitse. Jokaisen tavaran pyörittelen käsissäni, punnitsen ja mietin. 

Nuo vanhat, hyvin vanhat posliiniastiat ovat muuten nyt mökillä käytössä. Käytän mieluummin niitä kuin vaimon tilaamaa uutta astiastoa Hobby Hallista. Vanhat alumiinikattilat ovat menossa kesäkeittiöön. Nehän ovat sinne aivan mainioita. Eivät ruostu, keveitä. Minun elämäni vain on selllaista että vanha tavara on yhteensopivampi kanssani kuin uusi.

Naula

Haluaisin sellaisen elämän, että jos löydän naulan, niin voin ottaa sen ja kävellä pienen puulootan luo ja laittaa naulan sinne.

Joudun palaamaan jo kerran järjestetylle laatikolle järein asein

Elämä täytyy järjestää niin, että on aikaa jatkaa tätä projektia. Siinä mielessä maisema on nyt lupaava. Mitä on opittu? Tärkein asia on varmasti tuo omaisuuden määrä. Kaikki järjestelytyö on turhaa, jos tavara on liian paljon, ne vain pyrkivät vähitellen leviämään tasaisesti kaikkialle, suunnilleen noilla hakusanoilla löytyi fysikan laki "Avoimissa järjestelmissä energia pääsee virtaamaan, jolloin systeemi kehittyy alkutilasta kohti todennäköisintä tilaansa, jossa kaikki energiatiheyserot ovat tasoittuneet." Einstein on arvellut, että laki on  fysikaalisista teorioista ainoa, jota ei varmasti tulla koskaan hylkäämään, joten vastustajani ei ole aivan vähäinen.

Joudun siis palaamaan laatikolle, jonka olen kerran jo järjestellyt ja luetteloinut. Samalla toivon löytäväni jostain sekuntikelloni. Luulen, että minun on tehtävä niin kuin ajattelin vaatteiden kanssa, että mietin mitä haluan kaapissa olevan ensin vain mielessäni. On kuitenkin joitain tiettyjä tavaroita, joita tarvitsen. Tarkistan, että ne on luetteloidussa omaisuudessa kyseiseen kaappiin merkattuna, tarvittaessa teen täydennyksiä listaan. Sen jälkeen tyhjennän kaapin lattialle ja laitan kaappiin vain ne tavarat, jotka olen sinne aikonut laittaa. Jos joku tavara ei ole lattialla olevien tavaroiden joukossa, laitan sen kaappiin kun se tulee vastaan jostain muualta. Tavarat, jotka eivät ole tarvitsemieni tavaroiden joukossa, vien pois. It is hard, but it could work.

Ajatus sadasta vaatekappaleesta

Olin tässä yhtiökokouksessa naapurissa. Oli mukava istua penkissä lähellä seinää. Olohuoneessa vähän tavaroita. Minuun valuu rauhaa niukkuudesta.

Olen myynyt huutonetissä taas kamaa. Myin vanhan näytön 10 sentillä. Onhan siitä vaivansa. Käydä kaupoista etsimässä sopivaa pahvilaatikkoa, pakata, vienti postiin. Kiva oli saada kuitenkin positiivinen palaute. Myyjä maksoi vielä ylimääräistäkin. Ajatteli varmaan, että poika ei taida tajuta bisneksen päälle.

Minun palkinto on kotona. Tuijotan tyhjää hyllyä vaatekomerossa. Lisää tuollaista. Haluan tietää mitä minulla on ja haluan tietää missä se on. Haluan että minulla on mahdollisimman vähän. Se rauhoittaa. Jotain kuitenkin tarvitsen. Niihin tavaroihin haluan kiintyä.

Olen ajatellut, että 100 vaatetta voisi olla sopiva määrä omistaa. Odotan jo vaateiden lajittelua. Se tulee olemaan hardia. Mutta en kuitenkaan muista, että olisin katunut mitään, minkä olen laittanut pois. OK, yhdet pienoismallien maalausvärit, pienet maalipurkit. Ne olisi tyttö tarvinnut askarteluun.

http://aulinpuuhablogi.blogspot.com/

Tavarasta eroon Huutonetin kautta

Kodin tietoliikennelaitteistojen rakentelujen ja Soneran NettiTV:n myötä minulle oli kerääntynyt riipova neljän tarpeettoman ADSL-modeemin ja yhden kaapelimodeemin kokoelma. Yritin myydä niitä työpaikkani kirppiksellä, mutta kiinnostusta ei ollut. Olen siirrellyt pusseissa olevia modeemeja kaapeista toiseen ja kyltääntynyt niihin päivä päivältä enemmän. Tällaisella tavaralla on vain yksi kohtalo ajan saatossa: ne vanhnetuvat ja niisät tulee sähköromua. Päätin siis, että näistä on nyt vain kerta kaikkiaan päästävä eroon. Olisin voinut tietenkin tehostaa myyntiilmoittelua esim. kauppojen seinillä, mutta ajattelin että se on kuitenkin ehkä tehotonta ja varsin työlästä ja niin otin kaikista modeemeista kuvat ja rekisteröidyin huutonettiin. Sain tehtyä kaksi myynti-ilmoitusta sinne. En laittanut minkäänlaista hinnan alarajaa. Ajatukseni oli päästä vain modeemeista eroon. Viikon kuluttua kauppojen kohtalo oli selvinnyt. Toinen modeemi oli mennyt eurolla ja toisesta oli maksettu 1,5€. Järkyttävät hinnat. Toinen modeemeista on edelleen myytävänä Gigantissa hintaan 89€.


Ostaja ei meinannut uskoa tekemäänsä kauppaa vaan luuli, että olen joku huijari, eikä meinannut suostua laittamaan noita vähiä rahojakaan ennen kuin jonkinlaisen varmuusmenettelyn kautta. Yritin vakuutella, että tarkoitukseni on vain tyhjentää kaappeja. Vaikka myyntihinta kirvelikin niin oli tavattoman terapeuttista viedä modeemit postiin ja luovuttaa ne sinne. Nyt ne olisivat pois kaapeistani! Minulle tuli heti enemmän tilaa! Löydän paremmin ne tavarat, joita tarvitsen (ja joku saa modeemin käyttöönsä ja yksi tavara maailmassa valmistetaan vähemmän). Tein muistakin modeemeista myynti-ilmoitukset ja kuvasin vielä minulle rakkaan maalaustelineen. Olin aina haaveillut akvarellien maalaamisesta ja ostanut hupsu telineenkin valmiiksi. En ole kuitenkaan käyttänyt sitä 25 vuoteen, kuljettanut vain mukanani muutosta toiseen. Nyt sekin siis saisi lähteä huutonetin kautta.

http://www.huuto.net/kohteet/mabef-maalausteline-kolmijalka/193868172

Yhteisiä kaappeja luetteloidun omaisuuden piiriin

Yksi luetteloidun omaisuuden eduista on tavaroiden löytyminen. Sen olen selvästi jo huomannut. Yksi tavararyhmä, joka on usein nöyryyttävällä tavalla hukassa on kassit. On todella ärsyttävää vaatteet päällä juuri ennen lähtöä etsiä jotain tiettyä kassia, joka olisi sopiva kulloiseenkin käyttötarkoitukseen. Kasseja on meillä parissa kolmessa kaapissa. Ne ovat yläkaappeja, joissa se kaivattu kassi voi lymytä jonkin laukunrehjan takana. Sieltä sitten kiireessä pengot, otat keittiöjakkaran, toteat että ei ole täällä, vaihdat kaappia, syydät laukkuja lattialle ja lopulta otat kassin minkä satut löytämään. Eräänä joutoaikana aloin luetteloimaan laukkukaappeja. Otin kaikki laukut lattialle, iPadin viereen, tein sopivat sarakkeet ja luetteloin laukut. Järjestelin laukut siten, että omat laukkuni tulivat yhteen kaappiin, joten tietää heti mille kaapille suunnata. Samalla laitoin muutamia laukkuja pois, yhteisharkinnassa vaimon kanssa. Vaimokin näytti suhtautuvan hankkeeseen ihan positiivisesti, kun tarpeettomia laukkuja laitettiin pois ja kaapit tuli järjesteltyä. Laukkujen ylöskirjaamista nettiin tietokantaan tuskin kuitenkaan täysin osti, mutta ei kuitenkaan pahemmin protestoinutkaan vaikka hidastahan se tällainen tavaroiden "järjestely" normisiivoamiseen verrattuna tietenkin on. Samalla huomasin, että pois laitettavien ja säilytettävien tavaroiden raja ei kulkenut laukun kunnossa. Halusin säilyttää kuluneen nahkasalkun, koska pidän siitä ja haluan käyttää sitä. Se on kooltaan ja lokeroiltaan juuri sopiva ja mukava tavara. Uutuuttaan loistavat kongressikassit saivat kyytiä.

Reissulle ja kotiin luetteloidun omaisuuden kanssa

Reissulle pakkaaminen oli helppoa kun moni tarvittava tavara oli jo luetteloitu. Ja tavaroita purettaessa tavarat menivät helposti myös omille paikoilleen. Tuntui hyvältä kun tavarat pääsivät laatikkoihinsa, kopistelin laukun ja panin laukkukaapin oven kiinni.

Vaimo esitteli iloisesti kahta ostamaansa sankoa. Olivat kuulema maksaneet vain 1,95€/kpl. Muistin vain sen,että jouduin pitkään sovittelemaan, kun yritin saada kaikki vanhat sankot sopimaan paikoillensa. Hermostuin noista kahdesta uudesta johonkin survottavasta isosta esineestä. Vaikuttaa varmaan pikkumaiselta.