Tavarasta eroon Huutonetin kautta

Kodin tietoliikennelaitteistojen rakentelujen ja Soneran NettiTV:n myötä minulle oli kerääntynyt riipova neljän tarpeettoman ADSL-modeemin ja yhden kaapelimodeemin kokoelma. Yritin myydä niitä työpaikkani kirppiksellä, mutta kiinnostusta ei ollut. Olen siirrellyt pusseissa olevia modeemeja kaapeista toiseen ja kyltääntynyt niihin päivä päivältä enemmän. Tällaisella tavaralla on vain yksi kohtalo ajan saatossa: ne vanhnetuvat ja niisät tulee sähköromua. Päätin siis, että näistä on nyt vain kerta kaikkiaan päästävä eroon. Olisin voinut tietenkin tehostaa myyntiilmoittelua esim. kauppojen seinillä, mutta ajattelin että se on kuitenkin ehkä tehotonta ja varsin työlästä ja niin otin kaikista modeemeista kuvat ja rekisteröidyin huutonettiin. Sain tehtyä kaksi myynti-ilmoitusta sinne. En laittanut minkäänlaista hinnan alarajaa. Ajatukseni oli päästä vain modeemeista eroon. Viikon kuluttua kauppojen kohtalo oli selvinnyt. Toinen modeemi oli mennyt eurolla ja toisesta oli maksettu 1,5€. Järkyttävät hinnat. Toinen modeemeista on edelleen myytävänä Gigantissa hintaan 89€.


Ostaja ei meinannut uskoa tekemäänsä kauppaa vaan luuli, että olen joku huijari, eikä meinannut suostua laittamaan noita vähiä rahojakaan ennen kuin jonkinlaisen varmuusmenettelyn kautta. Yritin vakuutella, että tarkoitukseni on vain tyhjentää kaappeja. Vaikka myyntihinta kirvelikin niin oli tavattoman terapeuttista viedä modeemit postiin ja luovuttaa ne sinne. Nyt ne olisivat pois kaapeistani! Minulle tuli heti enemmän tilaa! Löydän paremmin ne tavarat, joita tarvitsen (ja joku saa modeemin käyttöönsä ja yksi tavara maailmassa valmistetaan vähemmän). Tein muistakin modeemeista myynti-ilmoitukset ja kuvasin vielä minulle rakkaan maalaustelineen. Olin aina haaveillut akvarellien maalaamisesta ja ostanut hupsu telineenkin valmiiksi. En ole kuitenkaan käyttänyt sitä 25 vuoteen, kuljettanut vain mukanani muutosta toiseen. Nyt sekin siis saisi lähteä huutonetin kautta.

http://www.huuto.net/kohteet/mabef-maalausteline-kolmijalka/193868172

Yhteisiä kaappeja luetteloidun omaisuuden piiriin

Yksi luetteloidun omaisuuden eduista on tavaroiden löytyminen. Sen olen selvästi jo huomannut. Yksi tavararyhmä, joka on usein nöyryyttävällä tavalla hukassa on kassit. On todella ärsyttävää vaatteet päällä juuri ennen lähtöä etsiä jotain tiettyä kassia, joka olisi sopiva kulloiseenkin käyttötarkoitukseen. Kasseja on meillä parissa kolmessa kaapissa. Ne ovat yläkaappeja, joissa se kaivattu kassi voi lymytä jonkin laukunrehjan takana. Sieltä sitten kiireessä pengot, otat keittiöjakkaran, toteat että ei ole täällä, vaihdat kaappia, syydät laukkuja lattialle ja lopulta otat kassin minkä satut löytämään. Eräänä joutoaikana aloin luetteloimaan laukkukaappeja. Otin kaikki laukut lattialle, iPadin viereen, tein sopivat sarakkeet ja luetteloin laukut. Järjestelin laukut siten, että omat laukkuni tulivat yhteen kaappiin, joten tietää heti mille kaapille suunnata. Samalla laitoin muutamia laukkuja pois, yhteisharkinnassa vaimon kanssa. Vaimokin näytti suhtautuvan hankkeeseen ihan positiivisesti, kun tarpeettomia laukkuja laitettiin pois ja kaapit tuli järjesteltyä. Laukkujen ylöskirjaamista nettiin tietokantaan tuskin kuitenkaan täysin osti, mutta ei kuitenkaan pahemmin protestoinutkaan vaikka hidastahan se tällainen tavaroiden "järjestely" normisiivoamiseen verrattuna tietenkin on. Samalla huomasin, että pois laitettavien ja säilytettävien tavaroiden raja ei kulkenut laukun kunnossa. Halusin säilyttää kuluneen nahkasalkun, koska pidän siitä ja haluan käyttää sitä. Se on kooltaan ja lokeroiltaan juuri sopiva ja mukava tavara. Uutuuttaan loistavat kongressikassit saivat kyytiä.

Reissulle ja kotiin luetteloidun omaisuuden kanssa

Reissulle pakkaaminen oli helppoa kun moni tarvittava tavara oli jo luetteloitu. Ja tavaroita purettaessa tavarat menivät helposti myös omille paikoilleen. Tuntui hyvältä kun tavarat pääsivät laatikkoihinsa, kopistelin laukun ja panin laukkukaapin oven kiinni.

Vaimo esitteli iloisesti kahta ostamaansa sankoa. Olivat kuulema maksaneet vain 1,95€/kpl. Muistin vain sen,että jouduin pitkään sovittelemaan, kun yritin saada kaikki vanhat sankot sopimaan paikoillensa. Hermostuin noista kahdesta uudesta johonkin survottavasta isosta esineestä. Vaikuttaa varmaan pikkumaiselta.

Löysin hengenheimolaisen

Kuuntelin Yle-Areenasta kun Pekka Piri lukee kirjaansa Saagojen kutsu. Se kertoo 7,5 metrisen avomoottoriveneen matkasta Suomesta Islantiin. Tuntui niin hyvältä, kun Piri kertoo järjestyksestä veneessä. Ensinnäkin, jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Toiseksikin, veneessä on vain se, mitä tarvitaan. Mitään ylimääräistä ei saa olla, koska se muodostaa vaaran. Ylimääräinen tavara on tiellä ja estää tarvittavan tavaran käyttöä aiheuttamalla sotkua ja sijaitsemalla fyysisesti edessä. Juuri niin! Kolmas tärkeä asia oli, että Piri otti itse omiin käsiinsä sen, mitä tavaroita hänen veneeseensä kuuluu. Hän ei ole velvollinen säilyttämään muistoesineitä, joita ihmiset hänelle omista psyykkisistä lähtököhdistaan kantavat. Matka oli hänen matkansa. Vain hän oli sen päähänsaattamisesta vastuussa. Silloin hän myös päättäisi millä tavaroilla mennään eteenpäin. Niin totta tuokin.

Eläminen luetteloidun omaisuuden kanssa

Olen elänyt nyt muutamia viikkoja olohuoneen luetteloidun omaisuuden kanssa. Kokemukset ovat huikaisevat. En ole tehnyt yhtä ainota väärää liikkua tarvitsessani laatikoissa olevia tavaroita - ja olen tarvinnut niitä paljon! Kävelen vain oikean laatikon luo ja otan tavaran ja jatkan. Ennen kaikkea olen tarvinnut 3,5/3,5- ja 3,5/RCA-johtoja. Olen kuunnellut kännykällä paljon Yle-Areenan ohjelmistoa, useita Radioateljeen kuunnelmia, Pirin Saagojen kutsu-radiokirjaa, historiaohjelmia ja uutisia. Minulla on ollut tunne, että olen hallinnut elämääni. Se on ollut hyvä tunne. Olen myös käyttänyt AAA-akkupattereita kannettavan kaiuttimen kanssa. Lisäksi olen tehnyt pienen kasan palautettavasta omaisuudesta. Olen pyytänyt työpaikalta useita USB-tikkuja. Nyt kun olen kasannut kaikki USB-tikut (tikut tyhjiä, olen siirtänyt niillä olleen materiaalin oikeisiin paikkoihin tai formatoinut tikut) samaan pieneen laatikkoon, olen huomannut, että tikkuja on niin paljon, että voin hyvin palauttaa työpaikan tikut takaisin. Yksi mielenkiintoinen anekdootti: Olen lainannut yhden tikun ja tiedustellut tikkua takaisin sivumennen. Tuttavani muistelee palauttaneensa tikun. Uskoisin, että hän ei ole kuitenkaan palauttanut sitä, koska tikun kyllä pitäisi olla tuossa pienessä laatikossa, jos olisin sen saanut. Toisaalta, omaisuuden luetteloiminen on vasta alkutekijöissään ja lukuisat laatikot ja korit odottavat vielä penkomista, joten voin hyvin olla väärässäkin.

Yksi tärkeä asia on ollut juuri tuo luetteloiminen. Juuri se, että on kirjoittanut ylös tarkasti missä jokin tietty tavara on, on terävöittänyt omaisuuden kanssa elämisen korkeammalle asteelle. Se on ikään kuin muistiinpanojen tekemistä luennolla: se pakottaa sinut olemaan läsnä ja ajattelemaan asian läpi. Pelkkä kirjoittaminen usein riittää. Harvoin tarvitsee edes katsoa listasta, missä jokin tavara on vaikka itse asiassa sellainenkin tarve juuri nyt on: Tarvitsisin älykännykkään kuuluvaa mini-USB-johtoa. Jätin yhden sellaisen alakerran kaappiin, mutta huomasin, että se ei sovikaan kännykkään. En nyt enää tiedä, onko liitin siinä edes mini-USB vai onko kyseisiä liittimiä eri tyyppisiä. Tuo liitin kävi ulkoiseen kovalevyyn (johon muuten sain tehtyä tiedostojen varmuuskopioinnin nyt kun sen kaikki osat löytyivät). Olen ajatellut nyt, että katsoisin Aarnen huoneen johtoboxin sisällöstä, oliko siellä mini-USB-liittimiä. Silloin kännykkään kuuluva siirtojohto olisi varmaan jokin niistä.

En annakaan pois

Otin kaksi tavaraa poisannettavien kasasta takaisin itselleni. Toinen oli videokamera, johon tallennus tapahtuu magneettinauhoilla ja toinen oli 4 megapikselin digikamera. Videokameraa en usko käyttäväni tallennukseen, siihen on parempi kamera jopa kännykässäni. En ottanut kameraa myöskään muistojen vuoksi: tällä kameralla kuvattiin perheemme mökkireissu Puruvedellä kun lapset olivat pieniä. Vaikka olen tunteellinen, niin olen kuitenkin hyvin resistentti tuollaista muistoesinekasailua kohtaan. En kertakaikkiaan pidä tavaroista, enkä myöskään tavaroiden kasoista. Arvostan enemmän tyhjää laatikkoa tai tyhjää tilaa lattialla. Otin videokameran sen vuoksi, että nauhoilla mahdollisesti on yhä materiaalia, jota en ole siirtänyt tietokoneelle ja jos nyt antaisin kameran pois, olisi nauhoilla olevan materiaalin jalostaminen mukavaksi katsomisnautinnoksi huomattavan hankalaa. Milloin ehdin tehdä nauhoilla olevista muistoista, tai tuhansista valokuvista, viihdyttävän katsomisnautinnon, on toinen tarina, mutta en puutu siihen nyt. Jotta se joskus tapahtuisi, on asioita tehtävä järjestyksessä. Ensin on tehtävä tämä omaisuuden luetteloiminen. Tuli ahdistuksen häivähdys, epäily, tunne elämän loppumisesta, siitä jos kaikki jääkin kesken. Kuka pystyy jatkamaan ja kuka haluaisi jatkaa ja kuluttaa omaa elämäänsä toisen tavaroiden tai taltiointien järjestämiseen? Kyllä sellaista voi olla. Jos minulla olisi vaikka Kalle-ukkini, jota en koskaan nähnyt, negatiivikokoelma hänen elämänsä varsiteiltä, niin olisin hyvin kiinnostunut.

Toinen tavara, jonka otin takaisin oli siis tuo kamera. Sen taltioinnin syy oli kahtalainen. Ensinnäkin ajattelin, että voisin säilyttää sitä tanssilaukussa ja ottaa tanssikoreografioita videolle. Siinä on siihen riittävä videoresoluutio. Toisaalta, pystyn tekemään saman asian kännykällä, joten tämä peruste ei ole kovin pitävä. Toinen asia oli ajatus vertailusta: tekisin lehtijutun, jossa vertailisin kahden eri aikakauden kamerakännykän, vanhan digipokkarin ja uuden digijärkkärin kuvalaatua. Minulla on näitä lehtijuttuideoita aika-ajoin. Toki ideoita tarvitsen, jos jäisin pois nykyisestä työstäni, elämän free-lanceriksi.

3,5 mm johto oli pojan huoneen laatikossa ja ensimmäinen luopuminen

Niin kuin vähän arvelinkin, 3,5 mm johto oli pojan huoneen laatikossa. Poikakin on huomannut, että johto on kätevä tapa saada kännykästä tai mp3-soittimesta musaa eetteriin ja yhdessä tätä käyttelemme. Pitänee esitellä tämä järjestelmä varoen perheelle. Löydämme johdon sitten yhdessä tuosta oikeanpuoleisesta ylälaatikosta, OK? Olen tehnyt Googledocumentseihin nyt oikeassa ylälaatikossa olevat tavarat. Täytyy joskus kokeilla miten haku-toiminnolla sieltä voi sitten etsiä missä joku tavara on. Olen nyt oikea alalaatikon kimpussa. Nyt tuli ensimmäinen luopuminen: perheen ensimmäinen Nikon coolpix-digikamera laturin kera sai mennä muovipussiin ja lähtee kierrätyskeskukseen tai kirpparille. Aivan toimiva peli, akun säilytyslokeron kansi vain ei pysy kiinni, mutta se ei käyttöä haittaa. Tosiasia kuitenkin on, että tätä ei enää tarvitse. Kaikissa kännyköissä on videokamerat, jo paremmat kuin tässä. Jos kunnon valokuvia haluaa ottaa niin ei tällä siihenkään enää pysty. Päätös on oikea.

Liitteenä oikean ylälaatikon sisältö kokonaisuudessaan:

TV taso oikea ylälaatikko
3,5 mm/RCA-johto
iPod
iPod-laturi
Tivoli-Audio PAL-laturi
iPad
iPad-laturi
3,5 mm/3,5 mm-johto
iPod/iPad-siirtojohto
Nikon digipokkari
Pokkarin kotelo
Nikonpokkarin laturi
Läppäkuulokkeet
Sangean-radio
Sony-Walkman-radio
Suojapussi
Nappikuulokkeet
Nappikuulokkeet 2
USB muisti 60 Mt
Nokia mokkula
USB muisti Kingston 3,7 Gt
SD muistikortti 120 Mt
Micro SD adapteri
USB muisti Kingston 3,7 Gt 2
USB muisti 504 Mt

On lähdettävä siitä mitä tarvitsen

Olen jo yli neljäkymmentä. Minulla on paljon elämänkokemusta. Tiedän kyllä mitä tarvitsen. Minun on tehtävä lista niistä tavaroista, joiden kanssa haluan elää. Kun panen muun pois, kuljetan autolla kierrätettäväksi niin niistä minun ei tarvitse enää huolehtia. Niitä minun ei tarvitse luetteloida. Niin voin selvitä, saada tämän työn tehtyä.

Kun minulla on jo niin paljon elämänkokemusta voin ajatella tuota olohuoneen lipaston oikeanpuoleista ylähyllyä. Voin ajatella mitä tavaroita tarvitsen sieltä. Yksi on tuo 3,5 mm johto.

Nostelen kaikki tavarat lattialle, otan imurin ja löydän siihen sopivan suuttimen. Löydän myös sankon ja puhtaan rätin ja pesuainetta. Hetken on mennyt hyvin.

Laatikko on nyt tyhjä. Haluan laittaa sinne 3,5 mm johdon jos löydän sen tuosta kasasta. Jos löydän sen niin siitä tulee luetteoidun omaisuuteni ensimmäinen esine.

Ei, johto ei ollut siinä. Siinä oli kuitenkin 3,5 mm johto, jonka toisessa päässä on RCA-liittimet. Se on hyvin tarpeellinen, koska sillä voi viedä musiikkia MP3-soittimesta vahvistimeen. Lisäksi siellä oli johto, jonka toisessa päässä oli naaraspuolen 3,5 mm liitin. Olen joskus ostanut sen. En muista miksi, jatkojohdoksi ehkä. On lienee syytä tallettaa se, mutta sitä tarvitsen niin harvoin, että en halua säilyttää sitä tässä hyvällä paikalla. Minun täytyy tehdä yläkerran kaappiin säilytystilaa harvemmin tarvittaville johdoille. Tiedän jo nyt, että niitä johtoja yrittää olla suuri määrä. Herranjumala kun niitä johtoja, montorijohtoja, scart-liittimiä, VGA-johtoja, S-videojohtoja, virtajohtoja, RJ-45-johtoja, puhelinjohtoja ja kaiken maailman adaptereita, jotka ovat tulleet erilaisten sähkölaitteiden mukana on paljon, ja minä olen ne kaikki säilyttänyt!

Työ alkaa

Ei tämä ole työ. Tämä on matka.

Vedän laatikon auki. Se pursuaa tavaraa. Siirtelen niitä kädelläni koettaen etsiä sitä mitä haluan. Laitan laatikon kiinni ja avaan toisen. Ei se ehkä ole täälläkään. Palaan ensimmäiselle laatikolle. Kun ei tunnu löytyvän, alan aukoa muita kaappeja, kaappeja eri huoneissa.

Lukion jälkeen muutin maalle, autiotaloon, pirttiin. Pirtissä on hyvä olla. On maalattu lautalattia, pitkä pirtin pöytä ja seinän vierellä penkit. Ikkunasta näkyy pihamaata.

Siellä ei ollut kaappeja. Tai oli siellä kaksi. Toinen oli se kaappi, joka sinne kuului. Nurkkakaappi, puusta, patinoitunut. Siellä oli työkaluja. Laatikko, jossa nauloja, suurin osa vääntyneitä eli kertaalleen, tai useamminkin jo käytettyjä. Ne oli kiskottu irti ja pantu laatikkoon. Oli työkaluja. Vuolurautoja saavilautojen kovertamiseen, tongit, vasara, pora ja saha.

Toinen kaappi oli tuotu sinne jälkeenpäin. Se oli valkoinen lastulevykaappi, jossa oli muoviset sirot pystyrivat. Kaapin sisällä oli valkoista, seinässä tarkassa rivissä pystyssä mustia koloja. Se oli ruma kaappi.

Seinässä oli nauloja, ei montaa, mutta ovenpielessä pari. Niissä roikkui takki.

Kun me siivottiin, me kasattiin räsymatot ja kopsatuettiin ne ulkona. Lakaisimme ja laitoimme matot takaisin. Voit uskoa, että siinä ei mennyt kauaa ja silti tuli puhdasta.

Nyt tavarat pyrkivät hallitsemaan minua. Suuri osa elinajastani menee niiden kanssa pelatessa. Niitä siirrellessä, järjestellessä, sitä yhtä tarpeellista etsiessä. Minusta tuntuu, että minun pitää luetteloida omaisuuteni ja laittaa tietokoneelle jokaiselle tavaralle kuuluva säilytyspaikka. Tämäkin paljastaa hulluuden, minunko vai maailman? Entisen tavaramäärän aikaan tuo ei olisi ollut mainitsemisen arvoinenkaan asia. Tavarat olisi ollut helppo kirjata vaikka ruutuvihkoon. Nyt jokainen ymmärtää, että tavaraa on niin paljon, että sen luetteloiminen on lähes mahdotonta. Minä halusin yrittää. Piti ottaa virkavapaata. Nyt on sen ensimmäinen päivä.

Tulen keittiöön. Tuossa on muutamia tiskejä. Voisin laittaa Samsung S2-matkapuhelimestani kuulumaan kuunnelman Yleareenan sivuilta ja kuunnella tiskatessani. Menen olohuoneeseen. Johdon, 3,5 mm plugi molemmissa päissä, pitäisi olla oikeassa ylälaatikossa.  Lähtökohtaisesti kuitenkin jo hieman epäilyttää. En sitä viimeksikään tainut löytää. Mutta kuuntelinhan kuitenkin varastoa siivotessanikin. On sen täytynyt olla tallessa ihan viikko sitten.

Vedän laatikon auki. Se pursuaa tavaraa. Siirtelen niitä kädelläni koettaen etsiä sitä mitä haluan. Laitan laatikon kiinni ja avaan toisen. Ei se ehkä ole täälläkään. Palaan ensimmäiselle laatikolle. Kun ei tunnu löytyvän, alan aukoa muita kaappeja, kaappeja eri huoneissa.